Pitkän kaipuun jälkeen pääsin tuohon ihanaan ruuhkaiseen kaupunkiin kyläilemään. Korkeita kerrostaloja, roomalaistyylisiä koristeluja, ruuhkaa, kauppoja, ihmisiä, elämää, ja lisää kauppoja, nämä asiat putkahtavat harmaiden aivosolujeni kätköistä silmieni eteen kuullessani puhetta Helsingistä. Turkulaisena, olen melko kyllästynt asuinympäristööni... Keskustan kerrostalot muistuttavat pahvilaatikoita neliöine parvekkeineen, ja vanhoine materiaaleineen. Maiseman vaihto olisi paikallaan kyllästymisen partaalla, vaikkakin Turussa ollaan tähänkin saakka jaksettu porskuttaa suurin piirtein elävänä. Valittamiselle ei taida olla varaa, ovathan ne asiat niin hyvin täällä kotoSuomessa, verrattuna jonnekkin muualle. Täytyypä tyytyä siihen mitä on, kunnes matkustaa muille maille vierahille seikkailu mielessä. Sitä odotellessa, "suuri" seikkailuni oli käydä Helsingissä, jossa vierailimme kaveriperheellämme, jossa eteemme tarjoiltiin jos jonkin sorttiset upeat ateriat, mistä ei kotioloissa ole haaveeksikaan.

Istuttuamme keittiöön, jossa kaasuliedet valmistivat ateriaa mestarikokin valvovan silmän alla, alkoi puheen ja naurun sorina vallata koko kerrostalon asunnon, korkeaa kattoa myöten. Alkupalana söimme upean salaatti aterian, johon sisältyi nelisen salaatinlehteä, paprikasiivuja, katkaravuilla varustettu keskusta sekä tietenkin kaiken kukkuraksi täydellisen makuista itsetehtyä kastiketta. Voilà, mitä herkullisinta silmän ruokaa!

Pääruoaksi saimme nauttia pihvit, lohkoperunat ja ihanaa pippurikastiketta. Oikea makuaistien musikaali!

Viimeisenä, kaksi siivua normaalia vaniljajäätelöä, mansikkalohkoja sekä aivan mahtipontista kinuskikastiketta. Koko aterioimisen kruunasi ehdottomasti upea kattaus, melko luksusta meikäläiselle.

Edi meinasi repiä pelihousunsa päästeessään syliin, ja huomatessaan ettei tämän nenän eteen tarjoiltu jäätelö annos ollutkaan Edisonille itselleen.

Kotona herkuttelimme köyhillä ritareilla, kun tuli tarve saada jotakin hivenen erikoisempaa.

Ei ole kovinkaan mukavaa huomata hyvien ikäloppujen lenkkitossujen vuotavan läpi vettä kesken lammikkojen peittämää hiekkatietä... Taisivat mokomat lentää roskakoriin heti kotiin palatessa, sen verran epämukava koksemus oli, juoksennella nyt litimärillä kengillä, hah. Onni potkaisi ja lujaa, löydettyäni heti ensimmäisestä urheilukaupasta täydellisen pirtsakat lenkkarit. Kuudenkympin lenkkitossukoille voi asettaa kaikessa rauhassa aikamoiset odotukset. Budget Sportistahan kengät onnistuin bongaamaan jokusen vartin etsiskelyjen jälkeen... Olivat asettaneet hivenen liian näkyvälle paikalle möllerin komistukset, jotta tällainen ihminen joka etsii aina kaikki vaikeat paikat läpi ennen kuin huomaa pällistelleensä paraatipaikan saaneiden tossukoiden uottuvilla.

Onneksi kumminkin löytyi tähän hätään mukavan kirkkaat lenkkarit, joilla toivottavasti pystyy tallaamaan edes muutamankymmenen kilometrin edestä. :-]