Pizzojen tekeminen on rasittavaa, mutta kivaa puuhaa. Kuinka onnistua taiteilemaan pyöreä pohja, tai kuinka saisi pizzan möllykät näyttämään suussa sulavilta? En ole koskaan saanut aikaan pyöreää muistuttavaa pizzapohjaa, vaan luomuksistani on tullut yleensä vähäsen ryppyistä neliötä muistuttavia monikulmioita. Asiaan tuli viikonlopun aikana muutos, sillä onnistuin vihdoinkin tekemään melkein täydellisen pyöreän pitsan! Komean sään kunniaksi, tuli vähän herkuteltua, niin pizzalla, kuin suklaakiisselilläkin.

070-normal.jpg

Tonnikalaa, herkkusieniä ja katkarapuja, täydellistä!

068-normal.jpg

069-normal.jpg

Joskus päivähoito aikoina, hoitajani teki meille muksuille aivan ihanaa ruokaa! Jälkiruokana oli joskus ihanaa suklaakiisseliä, johon törmäsin yllättäen koulussa kotituhous tunnilla. Oli ilo saada (luultavasti) sama resepti tietoisuuteensa. :-)

121-normal.jpg

122-normal.jpg

Olen sentään terveellisenkin ruuan puolelle yltänyt, kun askartelin mummin kanssa voileipiä, joihin tuli tomaattien ja kurkkujen lisäksi kananmunia & kalaa.

108-normal.jpg

113-normal.jpg

Sunnuntain ikkunanpesun, antoisan kauppareissun ja tietenkin ensimmäisen kuuman kesäpäivän kunniaksi: Arnoldsin pullamunkit! Hehee, pakkohan ne sellaiset oli mukaan tempaista, kun kerran niin tarmokkaasti oli tullut herättyä kahdeksalta, ja tehtyä monia hyviä tekoja.

090-normal.jpg

091-normal.jpg

Samanlaisia, aurinkoisia ja puuhien peittämiä päiviä saisi olla enemmänkin!